sunnuntai 8. toukokuuta 2011

vaalien jälkeen

Vaalitulos oli jossain määrin odotettu, persut jyräsivät kaikki.
Vihreiden pudotus näin suurena tuli yllätyksenä, joskin ydinvoimapäätöksen jälkeen moni ei ymmärtänyt syitä, miksi vihreät jäivät hallitukseen. Tämän kuuli usein keskusteluissa. Itsekin olin silloin sillä kannalla, että olisi pitänyt jättäytyä hallituksesta. Eihän se lopputulosta olisi muuttanut, mutta olisi lisännyt uskottavuutta jatkossa.
Omaan äänimäärääni (354) olen tyytyväinen, samoin vihreiden Etelä-Savon ääniin, joita tuli 200 enemmän kuin edellisissä eduskuntavaaleissa. Ehkä täällä emme niin lähteneet etelän vihreiden linjalle naimalakkoineen, Uusine suomineen ja leijonineen, vaan pyrimme tuomaan meitä ja muita kansalaisia koskevia asioita esille.
Hyvin mielenkiintoista nähdä, miten hallitusneuvottelut etenevät, ja mikä meitä sieltä käsin odottaa.
Nyt täytyy katsoa, että kunnallispolitiikassa saadaan kokoomuksen hegemonia pysäytetyksi ja järkeviä päätöksiä tehtyä, huomenna olisi vuorossa jäähalliasia .
Joka asiassa pitäisi säästää, vaaditaan tiukkaa budjettikuria, mutta aina sieltä 10 miljoonaa euroa jostain löytyy kesken budjettikauden jäähallin remonttia varten, vaikka velaksi.

Hyvää äitienpäivää ...